Golfkentän laajentaminen alkaa elokuun alussa

Golf Pirkkala Oy:n varsinainen yhtiökokous päätti 17.6.2025 hyväksyä golfkentän laajentamisen. Laajennus käsittää 9 uuden reiän rakentamisen lisäksi nykyisten väylien ja kentän parannuksia. Nykyisillä väylillä tulemme uusimaan hiekkaesteitä sekä parantamaan kastelujärjestelmää.

Kentän laajennustyöt käynnistyvät elokuun alussa 2025 puuston kaadolla. Tämän jälkeen työt jatkuvat maansiirtotöillä ja muilla rakennustöihin liittyvillä vaiheilla suunnitelmien mukaisesti. Tavoitteena avata uusi 18 + 9 reiän kokonaisuus vuoden 2027 aikana. Jatkossa pyrimme tiedottamaan hankkeen etenemisestä kuukausittain tai aina, kun jotain merkittävää rakennusprojektissa saadaan valmiiksi. Nykyiselle kentälle tehtävät parannukset ovat aikataulutettu tulevien vuosien aikana loka-joulukuulle sekä maalis-huhtikuulle, jotta pelaaminen häiriintyy mahdollisimman vähän. Näistäkin tiedotamme jo tänä syksynä tarkemmin.

Yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti laajennuksen rahoittamiseksi kerätään rahoitusvastiketta/rahastomaksua 1.200 euroa osaketta kohti. Maksu määräytyy yhtiöjärjestyksen 7 §:n mukaisten kertoimien perusteella ja se kerätään kolmessa (3) erässä vuoden 2025 aikana. A- ja B-osakkeiden rahastomaksu on yksikertainen ja C-osakkaiden kolminkertainen. Yhtiön neuvotteleman pankkilainan ehdoissa on omanpääoman kerääminen kokonaisuudessaan ennen pankkilainan nostoa, joten tämän takia joudumme keräämään koko rahastomaksu -osuuden vuoden 2025 aikana.

Rahastomaksujen / laskujen eräpäivät tulevat olemaan 1.8., 1.10 ja 1.12.2025.

Pyydämme osakkeenomistajia varautumaan maksuerien suorittamiseen tulevien laskujen eräpäivien mukaisesti.

Yhtiökokouksessa esitelty master plan 2025 – 2030 lähetetään vielä erikseen osakkaille elo- syyskuun aikana palautteen ja kommenttien keräämiseksi.

Terveisin,
Golf Pirkkala Oy
Hallitus

Lisätiedot:
Markus Junni
Golf Pirkkala Oy
Toimitusjohtaja
Puh. 040 567 3316
markus.junni@golfpirkkala.fi​​​​​​​

Materiaali:
Yhtiökokouspöytäkirja
Yhtiökokousmateriaali