Kiitos golfkaudesta 2022

Syksy ja talvi tekee tuloaan ja kenttä on suljettu tämän kauden osalta sunnuntaina 30.10.

Kulunut kesä on ollut Golf Pirkkalassa täynnä säpinää hieman hitaan alun ja sitä seuranneen erittäin vilkkaan pelikesän jälkeen. Toukokuussa odotimme kaikki innolla kentän aukeamista, joka viivästyi talven haastavien säätilojen johdosta. Kenttä päästiin avaamaan tiistaina 17.5., jolloin pelipäiviä kaudella 2022 kertyi 167. Kauden aikana Golf Pirkkalan kentällä pelattiin hieman yli 34 000 kierrosta. Kierrosmäärässä se on selkeä n. 6000 pudotus edelliseen vuoteen verrattuna.

Kentänhoito teki upeaa työtä suurista haasteista huolimatta ja kenttä saatiin kauden alkuvaiheessa jo hyvään kuntoon. Trendi jatkui läpi kesän ja vielä lokakuun lopussa viimeiset kierrokset pelattiin loistokuntoisella syyskentällä.

Koko Golf Pirkkalan väki haluaa kiittää lämpimästi osakkaita, jäseniä, yhteistyökumppaneita, tapahtumanjärjestäjiä sekä vieraita hienosta kaudesta. Uusiutunut toimiston porukka on päässyt alkuun ja odotamme innolla jo ensi kautta.

Osakkaat, muistattehan laittaa kalenteriin Golf Pirkkala Oy:n yhtiökokouksen keskiviikkona 23.11. klo 18:00 klubitalolla.

Jäsenet, Golf Pirkkala ry:n varsinainen syyskokous pidetään puolestaan klubitalolla tiistaina 29.11. klo 18:00 alkaen.

Nähdään Golf Pirkkalassa viimeistään keväällä 2023!


Ystävällisin terveisin,

Konsta Mäkinen
Golf Pirkkala Oy
Head Caddiemaster