Golf Pirkkalan palvelupäällikkö Konsta Mäkinen siirtyy uusiin haasteisiin
Golf Pirkkalan palvelupäällikkö Konsta Mäkinen siirtyy uusiin työtehtäviin elokuun alussa. Hänen viimeinen työpäivänsä Golf Pirkkalassa on perjantaina 31.7. Konsta on ollut tärkeä osa Golf Pirkkalan henkilökuntaa viimeiset viisi vuotta ja kehittänyt varsinkin asiakaspalvelupuolta omalla lämminhenkisellä ja herrasmiesmäisellä otteellaan.
Konstan siirtyessä uusiin tehtäviin hänen vastuualueensa organisoidaan uudelleen. Jatkossa palvelupäällikön tehtävät jaetaan nykyisten head caddiemastereiden Patrik Patovan ja Taru Väisäsen sekä toimitusjohtaja Markus Junnin kesken. Uudella työnjaolla varmistetaan, että Golf Pirkkalan asiakaspalvelu ja päivittäinen toiminta jatkuvat laadukkaasti myös tulevaisuudessa.
Konsta on jättänyt vahvan kädenjälkensä Golf Pirkkalan toimintaan. Hänen positiivinen asenteensa, ratkaisukeskeisyytensä sekä halunsa kehittää palveluitamme ovat olleet merkittävässä roolissa viime vuosien kehityksessä. Työkaverina Konsta on ollut helposti lähestyttävä, luotettava ja arvostettu sekä hänen panoksensa on näkynyt monella tavalla niin henkilökunnan kuin asiakkaidemmekin arjessa.
Haluamme lämpimästi kiittää Konstaa hänen viiden vuoden työpanoksestaan Golf Pirkkalassa ja toivottaa hänelle paljon menestystä uusiin työtehtäviin.
Vaikka työpaikka vaihtuu, ei Konsta katoa Golf Pirkkalasta. Hän on ollut osa kenttämme yhteisöä jo noin 20 vuoden ajan. Iloksemme hän jatkaa pelaamista tutulla kotikentällään, tällä kertaa asiakkaan roolissa.