Reikäpelimestaruuskisojen kaaviot on julkaistu

Tämän artikkelin lopusta löydät kaaviot sekä peliaikataulun kaikkiin seuran reikäpelimestaruuskilpailuihin.

Reikäpelin säännöt:
​​​​​​​

Reikäpeli on ottelu kahden pelaajan välillä reiän voitosta. Reikä voitetaan pelaamalla se vähemmällä lyönneillä kuin vastustaja. Reiän voi voittaa, pelata tasan tai hävitä. Reikäpeli voidaan pelata tasoituksin tai ilman.

Tasoituksin pelattaessa saa suuremmalla tasoituksella pelaava slope-tasoitusten erotuksen verran lyöntejä hyväkseen. Saadut tasoituslyönnit käytetään tuloskortin HCP-sarakkeen mukaisessa järjestyksessä. Viisi lyöntiä tasoitusta saava pelaaja saa tasoituslyönnin siis viidellä vaikeimmalla väylällä (HCP 1-5).

Reikäpeli päättyy, kun toinen pelaaja on useamman reiän voitolla kuin pelaamattomia reikiä on jäljellä. Tuloslistaan merkitään pelin tulos, esimerkiksi 2/1, joka merkitsee, että peli ratkesi 17. reiällä, sillä vastustaja oli kaksi reikää voitolla, kun reikiä oli jäljellä enää yksi eli hävinneellä pelaajalla ei olisi ollut enää mahdollista voittoon.​​​​​​​

Kello 9:00 - 18:00 pelattavia reikäpeli otteluita ei saa suljettua kahden muun paikan osalta.

Reikäpelipelaajat lyövät aina ensimmäisenä tiiltä, mikäli lähdössä on muitakin pelaajia.


Ensimmäinen kierros alkaa maanantaina 6.6. Kierroksia on yhteensä viisi ja aikaa pelata reikäpeliottelu on kaksi viikkoa/kierros. Ottelun tulos ilmoitetaan caddiemasterille kierroksen jälkeen.

Peliaikataulu kokonaisuudessaan on seuraava:

1. kierros = 6.6.-20.6.
2. kierros = 21.6.-5.7.
3. kierros = 6.7.-20.7.
4. kierros = 21.7.-4.8.
5. kierros = 5.8.-19.8.