Nykyisen kentän kehitystyöt jatkuvat väylällä 13

Nykyisen kentän kastelujärjestelmän uudistustyöt jatkuvat ensi viikolla väylällä 13. Väylälle asennetaan uudet kastelulinjat ja sadettimet osana koko kentän laajempaa kastelujärjestelmän uudistusta.

Työt toteutetaan viikolla 37 maanantain ja perjantain välisenä aikana. Tavoitteena on jälleen keskittää työt mahdollisimman tiiviiseen ajanjaksoon, jotta pelaamiselle aiheutuva haitta jää mahdollisimman lyhyeksi. Töiden ajan väylä pelataan par3 väylänä.

Tavoitteena on, että tulevana viikonloppuna (12.-13.9.) väylä 13 on jälleen normaalisti käytössä.

Pyydämme pelaajia noudattamaan työmaan opasteita sekä henkilökunnan antamia ohjeita. Työmaa-alueelle ei saa mennä hakemaan palloa, ja työskentelevät henkilöt sekä koneet tulee huomioida erityisen tarkasti ennen lyömistä.

Punaisella merkitty kulku väylältä 12 väylälle 13. Opasteet lisätään kentälle maanantaina aamusta.

Väylän 13 lyöntipaikka uudistuu, tavoitteena päästä eroon sokkoavauksesta

Kastelujärjestelmän uudistamisen lisäksi väylälle 13 on suunniteltu myös pelaamiseen näkyvästi vaikuttava muutos.

Väylän oikeasta reunasta harvennettiin puustoa jo aikaisemmin osana nykyisen kentän kehittämistä. Seuraavana vaiheena tarkoituksena on siirtää väylän etummaista lyöntipaikkaa (punainen/musta), jotta avauslyönnistä valkoisilta sekä burgundilta saadaan nykyistä selkeämpi ja niin kutsuttu sokkoavaus pystytään poistamaan.

Muutoksen tavoitteena on parantaa näkyvyyttä lyöntipaikalta väylälle ja tehdä avauksesta pelaajalle selkeämpi sekä miellyttävämpi. Samalla uudistus tukee Golf Pirkkalan tavoitetta kehittää nykyistä kenttää pala palalta uusien väylien ohella.

Etummainen lyöntipaikka siirretään nykyisen penkin sekä verkon paikalle ensi viikon aikana. Vihreällä merkitty uusi lyöntipaikka on tarkoitus rakentaa syksyllä, kentän mentyä kiinni kauden 2026 osalta.