Covid 19

Koronavirus leviää maailmalla ja urheilutapahtumia sekä seurojen harrastustoimintaa perutaan sekä rajoitetaan selvästi. Golfliitto on reagoinut asiaan nopeasti ja peruuttanut kaikki valmennustapahtumat, harjoitukset ja matkat kansainvälisiin kilpailuihin toukokuun loppuun saakka. Golfliiton alaisten kilpailusarjojen osalta seurataan tilanteen kehittymistä. Mahdollisista toimenpiteistä Golfliitto tiedottaa verkkosivuillaan osoitteessa www.golf.fi.

Myös Golf Pirkkalassa on myös reagoitu viranomaisohjeistusten mukaisesti ja esimerkiksi seuran aktiivinen junioritoiminta on keskeytetty talviharjoitusten osalta epidemian rajaamiseksi. Bufferi tarjoaa lounasta toistaiseksi normaalisti. Tilannetta kaikkien yhteisön toimien osalta tarkastellaan tilanteen ja viranomaisohjeistuksen mukaisesti.

Kenttäyhtiön ja yhdistyksen kevätkokoukset tullaan ajoittamaan huhtikuuhun. Sääntöjen ja yhdistyslain mukaisesti kevätkokouksia ei voi siirtää enää myöhemmäksi, eikä kokouksia pitää etäyhteydellä. Näiden syiden vuoksi kevätkokouksien osalta olemme rajaamassa kokousten asialistaa vain välttämättömiin asioihin, sekä varautumassa erityistoimenpiteisiin, joilla kaikki halukkaat voivat saada äänensä kuuluville ilman tarvetta osallistua kokoukseen paikanpäällä. Kysymyksiä, kommentteja ja vastauksia varten kokoamme verkkosivut joille sähköisesti jaetun materiaalin pohjalta sähköpostitse esitettyihin kysymyksiin kootaan vastaukset.

Kenttäyhtiön ja yhdistyksen puolesta,

Toiminnanjohtaja Sami Övermark