Toimikunnan Kokouksessa 15.6. Suunniteltiin Mm. Tulevaa Pritish Open Viikkoa

Klubitoimikunta: kuvassa vas. Kai Janhunen, pj. Anna Kalves, Petri Kyyrönen, Johan Lindelöf, Markus Viik,Miikka Lindelöf, Kirsti Virtanen. Kuvasta puuttuu Mikko Asonen

GPi:n klubitoimikunta on mukana monessa Pirkkalan tapahtumassa. Klubitoimikunnan puheenjohtaja Anna Kalves kertoo toiminnasta tarkemmin.

Mitä klubitoimikunta tekee ja kenelle tapahatumat ovat tarkoitettu?

Me järjestämme mukavia tapahtumia ja yhdessäoloa golfin parissa ja olemme Golf Pirkkalan yhdistävä tekijä.Porukkaamme kuuluu ”tavis”jäsenten lisäksi Golf Daddysta ja Bufferista ”spesiaali”jäsenet sekä kenttäyhtiönkin mies. Yhteistyömme on ollut kyllä saumatonta.

Klubitapahtumat on tarkoitettu ihan kaikille ja järjestämme sellaisia tapahtumia kuin itsekin toivoisimme järjestettävän. Golf on siitä mukava harrastus, että sitä voi pelata ihan kaikki. Jos et vielä muita juurikaan tunne, niin tapahtumissa tutustut varmasti!

Mitkä ovat toiminnan tavoitteet?

Toivoisimme, että kaikki rohkaistuisivat tutustumaan muihinkin klubilaisiin, ja tuntisivat olonsa kotoisiksi niin kentällä, ravintolassa kuin proshopissakin. Meillä on todella matalan kynnyksen kisailuja, jossa tarkoitus on oikeastaan viihtyä yhdessä porukalla. Tarkoitus on siis yhdistää meitä ja luoda hyvää hengeä. ”Meillä Pirkkalassa” on lauseen aloitus, jonka olen usein kuullut muiden suusta ja jota itsekin ylpeänä käytän.

Mitä toimintaa olette jo tällä kaudella järjestäneet?

Aloitimme uutuudella ”Wappupallolla” 30.4., ja tapahtuma veti heti täyteen. Porukka oli osin Wapun hengen mukaisesti sonnustautunutta, ja varsin rennon etuysin pelailun jälkeen meillä oli suolaista purtavaa ravintolassa.

Sääntökävely järjestettiin yhdessä ladytoimikunnan kanssa 6.5.

Toinen tämän kauden uutuus uusien jäsenten ilta 8.5.oli todella suosittu. Jäsenillassa esittelimme kesän klubitoimintaa, Caddiemaster kertoi käytännön asioista, Golf Daddy ja Bufferi esittäytyivät, ja kapteenit toivottivat tervetulleiksi. Myös Oy:n toimitusjohtaja kertoi muutaman sanan. Nautimme kahvit ja pientä suolaista vahvistukseksi ja sitten jakauduimme ryhmiin niin, että ”kummeina” olivat vanhat jäsenet, ja kiersimme etuysin.

Kipinägolf-tapahtuma oli 5.6., ja silloin saimme taas monta innokasta noviisia tai lähes noviisia kentälle. Par 3-kentälle sai tuoda vasta-alkajan (tasoitus 54 tai ei green cardia), ja peli pelattiin scramblena. Pelaajia oli yhteensä 52, ja kaikkia odottivat maalissa maukkaat wingsit!

Supersuosittu GPi Tour viikkokilpailu on pyörinyt jo seitsemän viikon ajan, ja siihen kyllä ennättää hyvin mukaan vielä, sillä viisi parasta tulosta huomioidaan lopputuloksessa ja vielä on kesää jäljellä….

Ameriikan tyylin toteutettu Juhannusscramble oli myös toimikuntamme ideoima.
Mitä tapahtumia on tulossa seuraavaksi?

Nyt kannattaa pikaisesti ilmoittautua Iskelmägolfiin 25.6., sillä muuten on vaarassa, että huippujuttu menee ohi. Himoksen kenttä pelataan aamusta, päivällä rentoudutaan saunassa ja ulkoporeammeessa, ja illalla menemme festareille. Kaikki ruokailuja myöten on valmiiksi järjestettyä, ja bussi vie ja tuo! Ei muuta kuin mukaan vaan!

Laita kalenteriisi myös Pirkkalan Pritish Open viikkokilpailu 13.-18.7., jota siis saa pelata vaikka joka päivä! Päätöspäivästä 18.7. tulee huikea, sillä silloin on kaikille avoin yhteislähtö klo 9, iltapäivästä kisan jälkeen on mukavaa demohulinaa ja grilli on kuumana koko päivän. Kisan jatkot vaihtuvat pikkuhiljaa Tammerfestin etkoiksi, sillä tiskiltä on mahdollista ostaa ennakkohintaan lippu Tammerfesteille Ratinaan, ja mikä parasta, klubilaiset saavat bussikyydin Ratinaan Klubin pihasta klo 19! Pritish Open-viikkoa et voi olla huomaamatta, sillä pihaan ilmestyy jo hyvissä ajoin Lontoon bussi Double Decker ja Brittiliput alkavat liuhua!
Jos olisi hyviä ideoita toimintaan, keneen kannattaa ottaa yhteyttä?

Voit soittaa/laittaa viestiä pj. Anna Kalvekselle, tai nykäistä ketä tahansa meitä hihasta klubilla. Caddiemasterille voit myös jättää viestiä. Kehitellään lisää ideoita sitten yhdessä!

Mitä haluaisit sanoa jäsenillemme, vilkkaimman pelikauden lähestyessä?

Tule rohkeasti mukaan tapahtumiin tutustumaan muihin ja pitämään hauskaa! Jos kisaileminen jännittää, niin viikkokisoja on helppo pelata, sillä voit itse valita ryhmäsi ja ajan, jolloin pelaat.

Elokuun alussa suurimpien loma-ja pelikiireiden jälkeen järjestämme jäsenten toiveesta uuden ”kummikierroksen”. Tähän voit ilmoittautua caddiemasterin kautta.