Artikkelikuva

”Golf on kulkenut matkassani lapsuudesta asti. Treenattu on ahkerasti ja erilaisia junnutoureja kiersin aikoinaan lähes Suomen päästä päähän. Golfaavat sukulaiset sekä ammattikseen golfia pelaava avopuoliso pitävät huolen siitä, että golfaiheiset keskustelut jatkuvat vielä työpäivän päättyessäkin.”

Kuukauden päivät olen nyt päässyt työskentelemään Golf Pirkkalan palvelupäällikkönä. Nämä päivät ovat olleet toki jännittäviä, mutta sitäkin antoisampia. Olen päässyt tutustumaan Golf Pirkkalan ”ytimeen” monesta eri näkökulmasta ja huomannut, kuinka paljon toiminta itsessään vaatiikaan. Sitä ei välttämättä alkuun ymmärtänytkään, miten laaja ja monipuolinen palvelupäällikön pesti voikaan olla. Onnekseni pääsin osittain jo viime vuonna näkemään GPi:n tapoja ja kulttuuria toimiessani caddiemasterina. Joidenkin teistä kanssa olenkin ehtinyt jo käydä hieman historiaani läpi, mutta ajattelin avata nyt hieman lisää sitä, kuinka tähän pisteeseen olen päätynyt.

Golf on tosiaan ollut jollain tapaa läsnä elämässäni aina. Ensimmäiset lauseet golfiin liittyen olen varmaan kuullut jo hyvin nuorena äitini suusta: ”taasko lähdet golfaamaan?!” –kysymys ymmärtääkseni esitettiin isälleni aikanaan muutamaankin otteeseen. Tuttua ehkä jossain muussakin taloudessa..? 🙂 Mailat olen saanut käteeni jo hyvin nuorena ja Green Cardin suoritin noin kahdeksan vuoden ikäisenä. Golfia kokeiltiin tuolloin niin vanhempien kuin isovanhempienkin kanssa. Pian sain seuraa pikkuveljistäni, ja myös äitiänikin golfkärpänen puraisi – onneksi! Näin golf yhdisti koko perhettämme.

Ikää tullessa lisää alkoivat Coca-Cola –junnutreenien sijaan ihan kunnon valmennukset. Treenejä oli säännöllisesti ja kiersin Pohjoisen TsemppiTourin kaikki osakilpailut. Pian ikä riitti jo silloiseen AlueTouriin, josta avautui mahdollisuus myös Finnish Junior Touriin. Nopeasti golfin harrastaminen menikin jo suhteellisen vakavaksi. Tasoitus tippui vauhdilla yhdeksän kieppeille ja palkintoja sateli jokaisesta klubikisasta. Tässä vaiheessa lähes viikoittaiset treenit olivat siirtyneet Ouluun, noin 150 kilometrin päähän silloisesta kotikaupungistani. Treenimatka oli siis melkoisen pitkä, mutta isä kuljetti ahkerasti ja minä nautin, kun olin tullut valituksi Suomen Golfliiton Pohjoisen aluevalmennus –ryhmään.

Noin 15-vuoden iässä olin osallistunut useampiin SM-kisoihin ja kiertänyt tosiaan erilaisia toureja Pohjoisen alueella, mikä olikin aika laaja – kisoja oli aina Vaasasta Tornioon saakka. Nimesipä kotiseurani Nivalan Seudun Golf minut Vuoden Golfariksikin vuonna 2009 ahkeran treenaamisen ja kisamenestykseni ansiosta. Jossain määrin tämä ikä oli myös aika ratkaiseva vaihe golfurani kannalta. Innostus golfiin hiipui ja vähitellen se tuntui mukavalta enää vain silloin, kun pääsi treenimatkoille ulkomaille. Kotopuolessa omanikäisiä harrastajia ei ollut ollenkaan, vaan golfkavereita näin ainoastaan kisareissuilla. Treenaaminen yksin ei enää maistunut, eikä golfkierrokset pelkästään aikuisten kanssa. Ajauduin tilanteeseen, jossa ympärilläni olevat halusivat minun jatkavan golfia enemmän, kuin itse halusin.

Näin ollen golf jäi. Lähes kokonaan muutamaksi vuodeksi. Kaikki muu tuntui kiinnostavan enemmän ja pelasin ainoastaan seuran ”pakolliset” klubikisat. Rangelle en olisi voinut kuvitellakaan meneväni, saati treenailemaan chippejä tuntikausiksi lähipelialueelle. Näin kymmenen vuoden päästä tuo tilanne jo huvittaa, mutta osaksi hieman myös harmittaa. Ennen lopettamista kehitykseni oli ollut koko ajan nousussa, joten olisihan se ollut hienoa nähdä, mihin asti olisin voinut päästä. Joskus olen miettinyt, miten asiat olisivat menneet, jos olisimme asuneet muualla. Olisiko kipinä säilynyt, mikäli golfia harrastavia kavereita olisi ollut lähellä, eikä treenejä varten olisi tarvinnut istua neljää tuntia autossa.

Toisaalta, olen äärimmäisen kiitollinen tästä tilanteesta, missä olen nyt. Golf on kulkenut nyt jo useamman vuoden mukanani mahtavana harrastuksena. Joku kesä kierroksia tulee ainoastaan kymmenen ja toisena huomattavasti enemmän. Tasoitus on kuitenkin pysynyt kaikki nämä vuodet alle kymmenessä, mikä onkin ollut salainen toiveeni. Harrastuksen lisäksi golf on ollut läsnä myös tekemässäni työssä. Nivalassa ehdin toimia muutamana vuonna junnutreenien ohjaajana, olla apulaisena Green Card-kursseilla sekä työskennellä caddiemasterin tehtävissä kolmena kesänä.

Golf on myös muilla tavoin vahvasti mukana perusarjessani. Kohta kuusi vuotta vierelläni on ollut ammatikseen golfia pelaava Ville. Hänen takiaan (ja ansiostaan) golf-tuloksia tulee seurattua tiuhaan. Villen lisäksi on kiva bongailla tuloksista vanhoja ystäviä golf-ajoiltani. Arkeemme kuuluu, että televisio on usein pyhitetty golfin katseluun viikonloppuisin. Kisaillat ovat mukavia perinteitä ja yhdistävät usein isommankin poppoon kerääntymään samaan paikkaan iltaa viettämään. On mukavaa, kun viereltä löytyy saman harrastuksen jakava ihminen. Nautimme myös molemmat matkustamisesta ja yhdessä teemmekin paljon golfreissuja ulkomaille, viimeisimpänä on tullut kierrettyä Floridan, Thaimaan ja Belekin monet kentät. Muistankin itseasiassa viimeisen kymmenen vuoden sisään ainoastaan yhden pidemmän reissun, jolloin mailat eivät olisi olleet mukana. Vaikea enää kuvitella, että mitä sitä kaikki lomapäivät tekisikään ilman golfkierrosta!

Golfaavan kumppanin lisäksi koko isän puolen sukuni golfaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Sen ansioista voimmekin järjestää joka vuosi perinteisen sukukisan, jossa käydään perheiden välillä kovaa kamppailua. Pappani Hannu oli alun perin se, joka toi golfin koko suvun keskuuteen. On myös hänen ansiotaan, että saimme Nivalaan talkootyöllä 9-reikäisen kentän vuonna 1998. Joitain vuosia myöhemmin vuonna 2003 kenttä avattiin täysimittaisena. Löysin hetki sitten lehtikuvankin, jossa minulla oli pikkutyttönä kunnia olla pitämässä virallista avajaisnauhaa sen leikkaushetkellä. Tällä hetkellä 85-vuotias pappani yhdessä pian 80-vuotiaan mummuni kanssa golfaa yhä huikeita määriä – jopa 120 kierrosta vuodessa!

Kaiken tämän jälkeen olen ajautunut pisteeseen, että olen palvelupäällikkö – golfkentällä! Voisiko tässä siis todeta, että golf taitaa seurata melko tiiviisti mukanani, meninpä minne tahansa. Toki olen välillä kokeillut myös jotain ihan muutakin. Olin vaatemyymälä Lindexissä töissä yhteensä kaksi vuotta, vanhempieni huonekaluliikkeessäkin olen työskennellyt useita pätkiä ja vuonna 2016 valmistuin tradenomiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. Sieltä tarttui matkaan hyvät peruseväät niin myynnistä, markkinoinnista kuin taloushallinnostakin ja aiemmat työkokemukseni ovat olleet todellisia asiakaspalvelukouluja.

Näillä eväillä koen olevani valmis ottamaan tulevan kauden onnistumiset ja haasteet vastaan. Odotan innolla, että saamme kentän auki ja pääsen jälleen tapaamaan jo entuudestaan tuttuja kasvoja sekä kohtaamaan kaikki uudet pelaajat. Tuleva kausi tuo mukanaan myös uudet huiput caddiemasterit, joihin pääsee tutustumaan toukokuusta alkaen. Muistakaahan, että aina saa tulla nykäisemään hihasta, kun jokin asia on mielen päällä tai ihan vain haluaa jutella. Teitä varten täällä ollaan!

Saara