14.4

Kenttämestarimme Jarkko kirjoitteli kuulumisia sekä ajatuksia kentän tämänhetkisestä tilanteesta

Hieman syksystä:

Jokainen, joka syksyllä pelasi näki, että saimme kentän todella hyvään kuntoon haastavan ja hieman surullisenkin kesän jälkeen. Kesä oli 15v kestäneen GPi golfurani hoidollisesti haastavin ehdottomasti. Vuosi toisensa jälkeen ollaan puhuttu vesitilan puutteesta, koska faktisesti joudumme ihan joka vuosi säännöstelemään vettä hyvinkin rajusti. Välillä kuulee sanomista siitä, miksi meillä on niin kuivaa, niin se johtuu juurikin em. asiasta. Viimekesäiset hellekelit sekä pitkään jatkunut sadettomuus hankaloittivat tilannetta entisestään.

Hieman jännitin syksyä ja talvea, mutta isoilla töillä sekä lämpimällä ja kostealla syksyllä saimme kuivasta kesästä aiheutuvia ongelmia kasaan. Nyt vain jännitetään, että lähteekö talvikylvöinä tehdyt, kuivuudesta kärsineet paikat kuinka kasvamaan, lähinnä väylien kumpujen osalta. Viheriöt saimme varsin hyvään kuntoon. Toki ne olivatkin niitä alueita, jotka olivat huolellisen kastelun  alla koko kesän (tällä alueella emme vettä säästelleet).

Tähän päivään:

Kentällä on vielä lunta tietyillä alueilla hyvinkin paljon. Osilla viheriöitä on vielä jäätäkin hieman. Viikko sitten asetimme loputkin harsot ja sen jälkeen sinne ei ole pystynyt juurikaan kurkkimaan, sillä lumi satoi päälle. Vesivarastot jäivät hyvälumisesta talvesta huolimatta hieman vajaaksi, mutta toivotaan, että tänä kesänä saamme nauttia myös jokusista sadepäivistäkin!

Ennusmerkit viittaavat ihan mukavaan talvehtimiseen, joten kunhan saamme paikat sulamaan sekä kuivamaan ja 3-4 vuorokautta kevättöihin, niin olemme valmiita. Pääsiäistä olin alustavasti kaavaillut avaamisen ajankohdaksi, mutta se saattaa tulla kuitenkin hieman liian aikaisin. Vappua olenkin sitten pitänyt toisena vaihtoehtona pelikirjoissani, mikäli ei ongelmia tule.

 

Keliennusteita kun tässä katselee, niin keskiviikkona voisi olla päivityksen paikka näihin tietoihin. Silloin viimeistään avataan harsot sekä nähdään keliennusteita eteenpäin ja tutkitaan tilannetta kentän osalta.

Kyllä nyt jo kannattaa rangella käydä, sillä ollaan jo kyllä lähellä kentälle pääsyä! 🙂

T: Jake