Avajaiset

GPi:n naistoimikunta avaa naisten kauden 19.3 klo 14-16 järjestettävässä naisten avajaistapahtumassa Tampereen Golfhallilla. Naistoimikunta toivottaa kaikki GPi:n naisjäsenet tervetulleeksi tapahtumaan.

Ladykapteeeni Anna Kalves, mitä tapahtumassa on tarjolla?

”Kausi alkaa tänä vuonna aikaisin, siis jo tulevana lauantaina Tampereen Golfhallilla. Nyt kannattaa jo tulla kokeilemaan, kuinka swingi on talvehtinut. Kaisa Ruuttilalta saat ohjeet harjoittelun käynnistämiseksi, niin lyönti on jo heti iskussa kun kenttä aukeaa. Tapahtumassa on ilmaisia miniklinikoita, mailatestausta sekä fittausta ja kahvipannukin on kuumana.”

Millaista ohjelmaa on tiedossa tulevalla kaudella?

”Meillä on jotakin vanhaa ja jotakin uutta. Tapahtumat ja kilpailut ovat sellaisia, että kaikki voivat osallistua. Klubilla on kolme teemailtaa kauden alussa: sääntöilta, mentaali-ilta ja erikseen vielä uusien jäsenten tai uusiksi itsensä tuntevien ilta. Jokaisen tapahtuman jälkeen on varattu lähtöaikoja kentälle, joten uusia pelikavereita löytyy varmasti näin.

Järjestämme naisille omia golfklinikoita, joita pitää Kaisa Ruuttila. Tänä vuonna kokeilemme myös jumppaa Sofia Johanssonin ohjauksessa. Muutaman vuoden taukoa pitäneet Eclectic ja Birdiepuu palaavat ohjelmaan.

Uutena tapahtumana lähdemme Likkojen lenkille 21.5. Olemme yhdessä tuumin muiden Pirkanmaan ladyjen kanssa suunnitelleet järjestävämme siellä yllätystempauksen tarkoituksena saada golfille lisää näkyvyyttä.”

Kertoisitko tulevan kauden naisten kisatarjonnasta?

”Kilpailutapahtumista haluaisin tuoda esille naisten sunnuntaina 5.6. pelattavan 9 reiän kisan, jonka päätteeksi nautitaan ihana Bufferin brunssi. Tähän tapahtumaan kannattaa ottaa lajista kiinnostunut kaveri mukaan caddieksi, sillä päivässä on brunssin lisäksi kaikkea kivaa tiedossa. Lisäksi järjestämme viitenä tiistaina 9 reikäisiä, rentoja peli-iltoja. Niihin kannattaa kaikkien osallistua, sillä kokeneemmat kisaajat auttavat niissä säännöissä ja pistelaskuissa. 18 reiän kisoista uutena Pirkkalassa on Anna Ladies Golf Tourin osakilpailu sekä tietysti Pirkanmaan ladycup osakilpailumme Abacus Ladies Open 18.6. Kannustamme myös jäseniämme osallistumaan muihin Ladycupin osakilpailuihin.

Järjestämme myös vieraskilpailumatkan 12.6. Aulangolle bussilla Helmi Ladies Openiin. Syksyllä lähdemme vielä toiselle vieraspelireissulle yhdessä Pirkanmaan ladyjen kanssa.”

Mitä haluaisit vielä sanoa GPi:n naisille?

”Tervetuloa mukaan iloiseen ja mukavaan porukkaan. Pelikavereita löytyy varmasti meidän tapahtumista. Toimikunta on suunnitellut kauden tapahtumia, mutta kalenteriin voidaan lisätä vielä uusiakin juttuja. Tule kertomaan naistoimikunnalle toiveesi jo vaikka avajaistapahtumaan 19.3. Nähdään siellä!”
anna