9.väylä 2015

Vettä on tullut ihan  omiksi tarpeiksi..
Viimeviikolla (vko 29) saimme n 90mm  mikä kieltämättä jo rupeaa tuntumaan jopa meillä.
Pelatessa ei niinkään haittaa mutta hoitaessa kylläkin.
Koko kauden totaali vesimäärä on jo ylitetty kuukausi sitten.
Peilaten edellisiin vuosiin jolloin pelikauden aikainen sadanta on ollut meillä 350-400mm.
Salaojahommia teemme välitöinämme jotta olosuhteet pysyisivät hyvinä!

Onkin tässä jo vierähtänyt  aikaa jolloin olen viimeksi mitään kirjoitellut oman nimen alla.
Meidän tiedottaja ja palvelupäällikkö on hoitanut sitä leiviskää osaltani!
Hoidollisesti kun ei mitään erikoista ole tapahtunut, koska tuote on ollut varsin hyvässä kunnossa keväästä asti.

Syitä miksi lähdin nyt kirjoittelemaan on kaksi.
Ensimmäinen oli tuo sadejuttu (minkä toki moni pystyy jo aavistelemaankin että kosteahkoa on ilmanala ollut)
Toinen on kenttäämme kohdannut ilkivallanteko heinäkuun ensimmäinen päivä.
Siitä on kovasti kyselty ja kannettu huolta.

Kentän osalta vauriot olemme saaneet  jo miltei huomaamattomiksi.
Kenttävarusteet vaihdoimme heti samanpäivän aikana ja golfautot lähetimme korjattaviksi.
Tekijät on saatu selvitettyä ja asia etenee  lain edellyttämällä tavalla!

Muutamia huomioita kauden aikaan mistä haluan vielä muistuttaa ovat viheriöillä pallon putoamisjäljen oikeanlainen paikkaaminen sekä hiekkaesteiden haravoiminen.
Hiekkaesteethän ovat puhuttaneet tässä nyt muutaman vuoden aika voimakkaasti.
Nyt olemme löytäneet tekniikan millä saamme niistä tehtyä ajon jälkeen niin tasalaatuiset kuin tuolla rakenteella vain saamme.
Loppu jää pelaajien hoidettavaksi eli ajatusta haravointiin!
Bunkkereista on jo tullut kehujakin, kun pelaajat ovat oppineet uudenlaisen lyöntitekniikan ja sitä kautta saaneet onnistumisia..

Mestaruuskisathan lähestyy ja kelit vaan tuntuu pysyvän ennallaan.
Toivottavasti saamme muutaman kivan, aurinkoisen päivän ensiviikolle jotta saisimme kaikki laitettua haluamaamme kuntoon, päivään jolloin ratkotaan eri sarjoissa seuran kovimmat tyypit!

Kosteista keleistä huolimatta mukavaa syyskautta!

Jarkko